Verifone has flagged the Java Developer job as unavailable. Let’s keep looking.

Position Description:

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman ja Suomen suurimpia IT- ja liiketoimintakonsultoinnin palveluyhtiöitä – ja tuhansien erilaisten uratarinoiden talo. Lisätietoa www.cgi.fi.

Java Developer

Digitalisoituvassa maailmassa valtionhallinto kohtaa asiakkaansa kaikkialla ja kaikkina vuorokauden aikoina. Kansalaisen palvelut ja onnistuminen asiakaskokemuksessa sekä asioiden sujuva hoitaminen näyttelevät yhä suurempaa roolia valtionhallinnon toiminnoissa. Asiakastietoa on saatavilla enemmän kuin koskaan, joten sen turvallinen ja hallittu hyödyntäminen on sekä hallinnon että asiakkaan kannalta ensiarvoisen tärkeää. CGI on mukana kehittämässä tulevaisuuden Suomea.

Haemme nyt useita Java-kehittäjiä osaavaan tiimiimme valtionhallinnon asiakkuudessa.

Tässä tehtävässä

Java-kehittäjänä pääset työskentelemään julkisen sektorin projekteissa ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta merkittävien ohjelmistojen kehittämisen parissa. Työtehtäviisi sisältyy kehittämisen lisäksi ratkaisujen suunnittelua ja asiakasrajapinnassa työskentelyä, tämä rooli antaa siis kokeneemmallekin asiantuntijalle mahdollisuuden laajentaa osaamistaan.

Näin onnistut kanssamme

Sinulta löytyy vähintään 2 vuotta työkokemusta vastaavista Java-kehitystehtävistä. Rooli muokkautuu osaamisesi ja työkokemuksesi mukaisesti. Työotteesi on proaktiivinen ja oma-aloitteinen. Tehtävässä onnistuminen edellyttää sujuvaa suomen kielen osaamista. Sinulta löytyy tehtävään soveltuva tutkinto.

Etua sinulle on kokemuksesta ketterän kehityksen ja DevOps-toimintamallin projekteista; soveltuvista sertifikaateista; sekä työkokemuksesta valtionhallinnon / turvallisuusviranomaisten kanssa.

Tiimi, johon tulet

CGI:n Justice, Defence & Security -yksikössä olemme mukana turvaamassa yhteiskuntaa. Olemme alan suunnannäyttäjä ja merkittävimpiä asiantuntijoita ja asiakkainamme ovat Suomen turvallisuuden ydintoimijat. Meillä kehitetään ratkaisuja, joiden varassa lepäävät Suomen puolustus, rajat ylittävä liikenne ja jokapäiväinen turvallisuus. Yksikössämme pääset osaksi rautaisten ammattilaisten joukkoa, jossa tehdään töitä hyvällä sykkeellä.

Toimipaikkanasi voi olla Helsinki, Tampere tai Turku ja työ edellyttää läsnäoloa toimistolla.

Meillä CGI:llä…

… olet member.

Tarjoamme sinulle paitsi työn, jossa voit kehittyä haluamaasi suuntaan, myös mahdollisuuden omistaa yhtiön osakkeita. Koska yli 80 prosenttia henkilöstöstämme on myös omistajia, kutsumme henkilöstöämme membereiksi. Membereinä pääsemme nauttimaan CGI:n taloudellisesta menestyksestä ja rakentamaan toiveidemme mukaista yhtiötä.

… saat olla sellainen kuin olet.

Meitä on 3 700 ympäri Suomen ja meille on tärkeää, että jokainen meistä saa olla työpaikalla oma itsensä. Monimuotoiset tiimimme määrittelevät itse, millaiset joustavat työnteon tavat niille parhaiten sopivat. Meillä työ myös joustaa, kun elämäntilanne sitä vaatii.

… sinusta pidetään huolta.

Meille CGI:n membereille on tärkeää, että tuemme ja autamme aina toisiamme. Et ole koskaan yksin: tuhansista huippuasiantuntijoistamme löytyy aina joku, johon tukeutua. Ja tarjoamme tietysti myös laajan valikoiman henkilöstöetuja, jotka auttavat sinua voimaan paremmin.

… innostut työstäsi – yhä uudelleen.

Meillä viihdytään pitkään, koska kokoisessamme talossa on tarjolla aina uusia uramahdollisuuksia ja niihin siirtyminen on tehty helpoksi. Kun kaipaat vaihtelua, voit ottaa haltuun uuden teknologian, toimialan tai asiakkuuden – ja kun kaipaat työltä joustoa uudessa elämäntilanteessa, sekin järjestyy. Tule meille rakentamaan itsesi näköinen ura!

Kiinnostuitko?

Hienoa! Seuraavaksi kuulisimme sinusta mielellämme lisää.

Voit hakea tehtävää rekrytointijärjestelmämme kautta osoitteessa www.cgi.fi/ura klikkaamalla tehtävänkuvauksen alalaidassa olevaa painiketta "I'm Interested". Viimeinen hakupäivä on 7.10.2023. Huomaathan, että haemme useita henkilöitä samaan rooliin ja etenemme rekrytointiprosessissa heti sopivan kandidaatin löydyttyä.

Mikäli kaipaat lisätietoja tehtävästä tai CGI:stä työnantajana, tuleva esihenkilösi Sari Inkeroinen keskustelee kanssasi mielellään. Sarin tavoitat numerosta p. 050 394 7236.

Huomaathan, että valitusta henkilöstä voidaan hänen suostumuksellaan teettää perusmuotoinen turvallisuusselvitys.

#LI-EL2

Skills:

  • Angular
  • Finnish
  • Java
  • JavaScript
  • Web Development

What you can expect from us:

Insights you can act on

While technology is at the heart of our clients’ digital transformation, we understand that people are at the heart of business success.

When you join CGI, you become a trusted advisor, collaborating with colleagues and clients to bring forward actionable insights that deliver meaningful and sustainable outcomes. We call our employees “members” because they are CGI shareholders and owners, and, as owners, we enjoy working and growing together to build a company we are proud of. This has been our Dream since 1976, and it has brought us to where we are today—one of the world’s largest independent providers of IT and business consulting services.

At CGI, we recognize the richness that diversity brings. We strive to create a work culture where everyone belongs, and we collaborate with clients in building more inclusive communities. As an equal opportunity employer, we empower all our members to succeed and grow. If you require an accommodation at any point during the recruitment process, please let us know. We will be happy to assist.

Ready to become part of our success story? Join CGI—where your ideas and actions make a difference.

Read Full Description
Confirmed 7 hours ago. Posted 30+ days ago.

Discover Similar Jobs

Suggested Articles